Ich Jagten päiväkävely

Tunkkainen yksiöni tuntui ahdistavalta. Rasvatahraisen ikkunan läpi tunsin auringon himmeiden säteiden lämmön ihollani. Lähdenpä ulos, tuumin. Nyt ei edes keikkaa pukkaa. Joten sujautin rakkaimman ystäväni, kumipampun, pitkän nahkatakkini taskuun revolverin ja nyrkkiraudan seuraksi ja suuntasin ovelle.

Paiskasin tunkkaisen keskikaupungilla sijaitsevan yksiöni oven kiinni raivoisasti. Sitä ennen olin virittänyt ansalangan uteliaalle talonmiehelle. Jos heppu erehtyisi nuuskimaan kämppääni, se jäisi äijän viimeiseksi teoksi. Lanka johti suoraan kahden käsikranaatin sokkaan. Toivottavasti miehellä olisi muuta puuhaa, en nyt millään jaksaisi etsiä uutta vuokrakämppää.

Juoksin rappuset alas. Suonissani virtasi jo nyt suuret määrät adrenaliinia. Riuhtasin ulko oven auki. Annoin virkistävän alkukesäisen tuulen tanssia kasvoillani. Se pelmuutti mustaa, likaista kuontaloani suorastaan nautinnollisesti. Sitten pyyhkäisin hiukset silmiltäni ja lähdin astelemaan kohti keskustaa.

Kotikaupunkini oli minulle rakas. Niin monta hienoa toimeksiantoa, ainainen kysyntä siivoukselle. Yllättävän moni taho halusi juuri minut hoitamaan likaiset työnsä. Se olikin jäänyt vereeni. En aina ihan erottanut, mistä alkoi työ ja milloin olin vapaalla. Väliäkö tuolla.

Sujautin käteni taskuun. Tunnustelin pampun sileää pintaa. Sitten sormeni siirtyivät kuin leikkien nyrkkiraudalle. Myös revolveri painoi taskuni pohjaa. Se saisikin pysyä siellä. Toistaiseksi.

Etsin merkkejä ohikulkijoista. Tietäisin kyllä, kun olisi aika. Sydämeni syke kiihtyi hieman. Askeleeni kulkivat levottomammalle puolelle kaupunkia. Nenääni kutitti. Raavin sitä toisella kädelläni.

Ihan kohta se tapahtuisi. Tunsin sen suonissani. Näin kahden bodarin lähestyvän. Toinen katsoi minua tympeästi. Nuo ne olivat. Ihan kohta tuo tyyppi aukaisisi suunsa. Se olisi hepun viimeinen virhe.

-Kato, onpa likainen pultsari! äijällähän taitaa olla vellit housuissa!

Kaveri sanoi sen naureskellen, rehvakkaana. Aina valmiina nöyryyttämään laitapuolen kulkijaksi luulemaansa hahmoa. Tuolle ihmistyypille oli ominaista ääretön typeryys, omahyväisyys ja suuret lihakset. Nuo luulivat aina asettuvansa toisten yläpuolella vain suuren kokonsa takia.

Sujautin sormeni nyrkkirautaan. Se upposi perille asti. Tyynnyttävä metallin viileys hiveli sormiani. Ensimmäinen iskuni osui bodaria suoraan suulle. Veri purskahti kuin suihkulähteestä ja pisaroi kauniina kaarena jalkakäytävälle. Hölmistynyt jätti unohti reagoida. Se ei ollut mitenkään uutta minulle. Vielä pari iskua mahaan ja tyyppi tuupertui maahan. Jätin kaveri puolestaan heräsi unestaan. Livautin nyrkkiraudan takaisin taskuun ja tartuin pistoolin kahvaan. Pari kumeaa paukahdusta ja nilkki päästeli jo viimeistä korinaansa. Virnistin, puhalsin savut piipusta ja survoin aseen takaisin takkini uumeniin. Sitten lähdin juoksemaan. Aurinkolippani keikkui veikeästi puolelta toiselle.

Kuulin sireenien lähestyvän. Ampuma-aseen ääni kantautuu aina sinivuokkojen haaviin. En nyt päässyt pälkähästä, vaan sain kytät perääni. Tiedä häntä, mistä kummasta ne minut oikein äkkäsivät. Ehkäpä aurinko heijastui lipastani suoraan jepareiden silmiin.

Tunsin pienen sähkövirran sirisevän korvissani, kun hölkkäsin uneliaasti kohti läheistä varastoa. Navakka potku, ja tomunpöllähdyksen säestämänä rakennuksen ovi kellahti maahan kuin hampuuusi litkittyään liian monta litraa kastiketta.

Katseeni lukittui huoneen yksityiskohtiin. Kolme ikkunaa tällä seinällä, neljä vastakkaisella ja kahdet sivuilla. Täältä ropisee ruojien niskaan sellaista hyvettä, että eivät enää kinua kermaa kaveriksi. Otin revolverini esille ja latasin sen. Tyhjät hylsyt kumisivat onttoina vasten betonilattiaa. Ulvoin varaston hämärässä kuin haavoittunut eläin.

Ensimmäinen kyttäauto ajoi pihaan. Ammuin siltä renkaat sileiksi. Sitten tähtäsin apukuskia päähän ja laukaisin. NAPS. Suoraan otsikkoon. Reiästä tuli oikein sievä ja pyöreä.

Kuski huusi jotain ja lähti juoksemaan. Lasautin simoa selkään. Sinne se jäi ulvomaan tuskissaan. En jäänyt enää odottelemaan apujoukkoja, vaan harpoin pitkin askelin ulos varaston takovesta. Hiki helmeili otsallani. Sydämeni PUMP PUMP pumppasi elämännesteeni kohisemaan suonissa.

Pakenin kuin varas pimenevään iltaan. Ravasin kiimaisen uroshirven lailla läpi kaupungin laidalla sijaitsevan metsikön. Oksat raapivat nahkatakkiani ja hiki virtasi valtoimenaan otsaltani. Viimein saavuin aukealle rantakalliolle. Huokasin. Istuuduin.

Katselin pitkään mereen painuvaa punaista palloa, jonka viimeiset säteet lämmittivät jo. Mieleni valtasi se sama tyyneys, jonka tunsin aina hommien jälkeen. Tiesin selvinneeni. Olin valmis uuteen päivään, uusiin kuvioihin. Tunsin, ettei minua pysäyttäisi mikään. Ja siinä olin oikeassa.