Acid Cinema - tuotantoa jo kolmella vuosikymmenellä

Älä hullu revi sitä!Oululaisen Acid Cineman visuaalinen voittokulku lähti yskähdellen käyntiin jo 80-luvun loppupuolella splatter- ja scifileffafriikkien Antti Kolivuoren ja Juha Penttisen toimesta. He olivat keskustelleet jo muutaman vuoden mahdollisuudesta siirtää omia kieroituneita visioitaan VHS-nauhalle, lähinnä viihdyttääkseen ystäviään. Ystävykset keräilivät Suomen tiukan videolain takia kiellettyjä kauhu-, scifi- ja trashleffoja. Esimerkkileffoina mainittakoon mm. Evil Dead 1 ja 2, Return of the Living Dead 1 ja 2, Hellraiser, Re-Animator, ynnä muut alan klassikot.

Penttisellä oli jo jonkinmoinen kosketus videoilmaisuun, sillä hän oli osallistunut muutaman pihapiirinsä "ohjaajaneron" produktioihin. Tuotokset olivat yksinomaan "kauhuelokuvia", joista mainittakoon esimerkiksi kulttiklassikko "Kauhujen Kellari 2", jonka uusromanttinen tarina sijoittui kellarimiljööseen ja kuvasi herkällä otteella esipuberteettiä vastaan kamppailevan nuorisojoukkion taistelua aknea ja ennen kaikkea hullua himomurhaajaa vastaan. Valmistuttuaan kyseinen elokuva sai nauttia suurta menestystä tekijöidensä joukossa. Penttinen oli mukana myös saman tuotantotiimin muissa elokuvahistoriallisesti merkittävissä teoksissa kuten "Rocky 4", "Factory of Death" ja keskeneräiseksi jäänyt Halloween rip-off "The Harvester". Joten kannukset,vaikkakin tylsähköt, elokuvantekoon oli jo hankittu.

Sitten alkukesällä 1989 Kolivuori sijoitti vähäisiä kolikoitaan uuteen ja hienoon 8mm videokameraan. Kummatkin herroista omistivat jo editointivälineet, eli jälkiäänitystoiminnolla varustetut VHS-videot, joten omien elokuvien teko ei ollut enää kiinni muusta kuin omasta innostuksesta ja mielikuvituksesta, joita löytyi kummaltakin lievästi sanottuna tarpeeksi. Saatuaan käyttöönsä edellä mainitun alkeellisen "studion", nuorukaisten päässä ns. pimahti ja siitä eteenpäin kumpikin heistä on seurannut elämäänsä, ainakin joissakin määrin, kameran linssin läpi. Joten ei muuta kuin hieman ideoita paperille, kamera niskaan ja baanalle!

Olisi paikallaan esitellä jonkinmoinen filmografia Kolivuoren ja Penttisen audiovisuaalisesta tuotannosta vuosilta 1989-2001, joten tässäpä sellainen tulee:




1989

  • Metsästysvideo 1 ja 2
  • Nuoret metsästäjät ampuvat ilmakivääreillä rottia Ruskon kaatopaikalla tunnelmallisen musiikin säestyksellä.


  • Kuin lintu langalla / Dracula is back
  • Hellraiser-paitaan pukeutunut, Draculaksi naamioitunut nuorukainen vapautuu vankilasta (vankilana toimi Kolivuoren asuinrakennuksen väestönsuoja). Kuminaamari-Draculaa odottelee rankka, ehkä rikollistaustaakin omaava, moottoripyöräjengiläinen, jonka moottoripyörä muistuttaa epäilyttävästi Helkama-pyörää ja parta oravan tai päästäisen nahkaa. Toverit tervehtivät toisiaan ja pätkä loppuu videokameran tekstittäjällä kirjoitettuun salaperäiseen lauseeseen:"Dracula is Back!". Herää vain kysymys, että mistähän se Dracula on sitten palannut?


  • Sekalaiset kuvaukset
  • Juonetonta tositeeveetä


  • TV
  • Dracula löytää television metsästä, eikä saa sitä toimimaan, joten hän joutuu silmittömän raivon valtaan ja hajoittaa tv:n heittämällä sitä useilla jyhkeillä kivenmurikoilla. Tämä pätkä on eräänlainen Draculan monologi, jossa näyttelijänä toiminut Penttinen sai purkaa teiniangstiaan ja käyttää voimasanoja. Nerokasta, eikö totta?


  • Hylätty auto
  • Taas Draculaa. Tällä kertaa Iso-D löytää auton, jonka hän olisi mielellään hajoittanut, jos kuvauspaikkana toiminut vilkkaasti liikennöidyn tien pientare olisi antanut siihen mahdollisuuden.


  • Mustasalmen häiriköt
  • Dracula soutelee Oulun Nallikarin lähistöllä ja kuuntelee saatanallisen lujalla pauhaavasta ghettoblasterista kauhumusiikkia, häiriten muiden sunnuntaisoutelijoiden rauhaa. Erinomaista visuaalista otetta on nähtävillä mm. kohtauksessa, jossa kapinen varis kävelee rantahietikolla jotenkin hölmistyneen oloisena Nightmare on Elm Street- tunnusmusiikin säestäessä sen taaperrusta. Erityisesti suupieliä ylös vetävä kohtaus pitää sisällään Draculan vierestä soutavan (aivan ulkopuoleisen) virkistysveneilijän, joka on hieman hämmästynyt tilanteesta, jossa Transylvanian hallitsija soutelee hänen ohitseen kuunnellen volyymit kybällä Halloweenin tunnusmusiikkia. Tilannetta tuon soutelija-raasun mielestä ei varmaankaan helpottanut se, että Kreivin lakeija kuvasi hänen "monttuaukista" olemustaan videokameralla noin puolentoista metrin etäisyydestä. Luonnollisesti Halloween-tunnaria säesti Penttisen ja Kolivuoren räkänauru. Sairastako? Totta, mutta ei tämä vielä mitään...


    1990

  • Three Amigos vs. Evil Dead
  • Yli 2-tuntinen eepos, jossa kolme naamaripäistä kaverusta (Dracula-Penttinen, Gorbatshov-Kolivuori, Miterrand-JD) perivät vanhan vihreän puutalon ja löytävät sen kellarista saksankielisen Yöjuttu-lehden. Kaverusten sekoiltua aikansa Dracula päättää lukea pätkän Yöjuttua (saksaksi), herättäen samalla läheisessä metsässä asuvan pahan hengen, malliin Sam Raimin Evil Dead. Miterrand tulee ihailemaan Draculan uutta trendikästä neuletta ja epähuomiossa (kateellisena?) repii sen. Dracula suuttuu helvetillisesti ja lähtee ovet paukkuen kävelylle. Hän törmää viattomaan, nahkatakkiin ja aurinkolippalakkiin pukeutuneeseen pyöräilijään (Kolivuori) ja anastaa väkivalloin tämän kulkuneuvon. Viattoman kulkijan epäonni jatkuu evildeadmaisen pahan hengen syöksyessä metsästä hänen kimppuunsa ja ottaessa hänet valtaansa. Tällöin syntyi Ich Jagte, joka on nykyään jo instituutio psykopaattisuutta tavoittelevissa näyttelijäsuorituksissa. Pahuuden riivaaman Ich Jagte-miehen päälimmäisinä luonteenpiirteinä ovat kovaääninen raivokkuus ja halu satuttaa lähimmäistään näyttävästi ( ja mielellään mahdollisimman verisesti ). Ich Jagten hahmo sai niin miellyttävän vastaanoton, että päätimme käyttää sitä myöhemmissäkin tuotannoissamme.

    Ich Jagte tunkeutuu perittyyn puutaloon aikomuksenaan surmata kolme kaverusta ja melkein onnistuikin siinä. Jokainen kaveruksista sai osansa; nukkuvan Gorbatshovin rintakehää Ich Jagte käytti trampoliinina, Draculaa Ich Jagte ampui näyttävästi rintaan ja Miterrand sai ysimillistä reisilihakseensa. Sankarimme olivat pakotettuja soittamaan Ich Jagte-tapauksiin erikoistuneille armeijan erikoisjoukoille (!), jotka Ich Jagte listii heidän komentajaansa lukuunottamatta. Viimein erikoisjoukkojen komentaja saa taltutettua Ich Jagten ja vankila kutsuu. Pitää vielä mainita, ettei Dracula, Gorbatshov eikä Miterrandkaan potkaissut elokuvan aikana tyhjää, vaikka he saivatkin aikalailla "osumia". Totaalisesti kuolema korjaa mukaansa vain Ich Jagte-erikoisjoukkojen huippukoulutettuja sotilaita.

    Tämä elokuva kätkee sisäänsä aivan uskomattoman "hienoja" kohtauksia, kuten jo edellä mainittu Draculan rintaan ampuminen ja käden taittaminen poikki sekä vaikuttava kohtaus, jossa Gorbatshovin käden valtaa pahuus ja hän joutuu hakkaamaan sen irti kirveellä! Myös yllättäviin juonenkäänteisiin panostettiin: esim. yllätten Gorbatshov joutuu Ich Jagten hypnotisoimaksi ja lähtee aikamatkailijaksi ihme-Helkama öökellään (..?). Gorba ei esiinny sen jälkeen koko elokuvassa.

    Kuvausaikataulu venyi ennenäkemittömiin mittasuhteisiin ja kesä vaihtui talveksi. Emme antaneet pikkuseikkojen, kuten lumen, häiritä kuvauksiamme ja päätimme jatkaa produktiota selittämättä sitä erityisemmin. Leffan pituus johtuu käsittääkseni siitä, että olimme ottaneet periaatteeksemme lauseen "Jos jotain kuvataan, se myös käytetään." Ei olisi pitänyt. Ei olisi pitänyt... Three Amigos vs. Evil Dead on kökkökalkkunoiden veristä aatelia!


  • Korttipeli

  • Gorbatshov ja Miterrand pelaavat tuppisuina korttia "mykkäelokuvassa" jossa kuitenkin kameran mikrofoni tallentaa heidän tuhinansa ja kameran äänet. Gorbatshov asettaa kätensä kortin päälle, ja katso! Kortti on hävinnyt mystisen editoinnin ansiosta. Tätä pätkää voi kuvailla vain yhdellä sanalla: Paska! Ei editoinnissa ollut niinkään pahoja vikoja, mutta näyttelijöiden ja ennen kaikkea kameran olisi ollut tuikitärkeää pysytellä paikallaan kun on "korttitemppujen" aika. Säälittävällä tavalla hauskaa!


  • Polkkapaniikki
  • öh. No juu. Kamera on asetettu jalustansa varaan, "Weird" Al Jancowichin (vai meten se kirjoitetaan...) biisi soi taustalla ja jostain selittämättömästä syystä Penttinen, Kolivuori ja JD resuavat kameran edessä kuin mentaalihäiriöiset vuoristoapinat. Eipä siitä sen enempää...


    1991

  • Gorbatshov tänään
  • Penttisen yhteiskuntaopin esitelmä, jossa pohditaan hajonneen Neuvostoliiton entisen johtajan Mihael Gorbatshovin tulevaisuudennäkymiä amerikkalaisen viihdeteollisuuden leivissä. Filmi koostuu alkuperäistä elokuvapätkistä (Rambo, Rocky, Elm Street, ym.) Ja niiden "koekuvauksista", joissa Gorba on käynyt yrittämässä rooleihin. Pelottava neorealistinen tulevaisuudenvisio menneisyydestä, joka ei onneksi koskaan toteutunut. Opettaja mykistyi, eikä oikeastaan puhunut Penttiselle paljon mitään enää koko lukuvuonna, mutta otti sen kuitenkin opetusmateriaalikseen. Varmaankin varoittavana esimerkkinä...


    1992

  • Re-Animator 3 - the Return
  • Tarkoituksena oli tehdä oikeasti pelottava kauhuelokuva sekoittaen hieman Halloweenia ja Re-Animatoria keskenään. Pelottava elokuvasta tulikin, mutta ei tarkoittamallamme tavalla. Juoni kulkee seuraavasti: JD:n hahmo saapuu matkalaukkujen kanssa vanhan vihreän puutalon ovelle, hän menee sisään ja löytää kellarista jotain vertahyytävän kammottavaa. JD:n hahmo soittaa tuttavalleen (Kolivuori), joka on juuri pelaamassa (386SX:llä!!!) Jumpman Junioria, pyytäen tätä tulemaan luokseen. Herrat menevät kellariin, josta löytyy valkoisella lakanalla peitetty ruumis (Penttinen), koeputkia, ihmeellinen pullo vihreää ainetta (!!) ja alkeelliset verensiirtovälineet. Turhia aikailematta Kolivuoren hahmo heittää valkoisen takin niskaansa ja alkaa "tohtoroimaan" ruumista. Vihreää ainetta pistetään heti ruumiin suoneen ja suoritetaan elokuvahistorian hienoin verensiirto. Ruumis ei kuitenkaan reagoi heti, joten herrojen mielenkiinto laantuu ja he poistuvat kellaritiloista.

    Myöhemmin ruumis resurrektoituu Halloween-tunnarin säestyksellä ja lähtee liikkeelle, päämääränään nitistää Kolivuoren ja JD:n hahmot. En halua paljastaa loppuratkaisua, mutta Kolivuoren hahmo ampuu hirvittävää, kellarista noussutta mörköä pistoolilla silmään. Ehe ehe. Ja veri roiskuu.

    Leffassa on hienoja kuvakulmia ja valon kanssa leikkiminen toimii ainakin osittain, mutta näyttelijäsuorituksissa ja spesiaaliefekteissä (voisikin käyttää nimitystä special defects) on vielä reilusti toivomisen varaa. Three Amigos vs. Evil Dead suorastaan pursuili hienoja effareita, mikä siis mätti tässä? No se mätti, että leffaa tehtiin liian tosissaan, ei laisinkaan kieli poskella. Hyvä juttu sinänsä, että sekin tuli tehtyä. Nykyään Re-Animator 3 irroittaa katsojastaan mojovat röhönaurut. Saa nauraa, ei loukkaannuta...


  • Sekalaiset Draculapätkät
  • Draculan edesottamuksia on kuvattu enemmältikin. Kuvaajana toimi Pasi Härkönen ja Draculana Penttinen. Kyseessä oli vain sarja töppäyksiä, mihin D syyllistyi.


  • Tuplamies
  • Tuplamies on kaikkien aikojen sankari. Lengenda jo syntyessään.


  • Pingu
  • Pingu oli ihan tavallinen muovailuvahasta animoitu pingviininpoikanen, kunnes hänen puheensa dubattiin pahanpäiväisesti.


  • Mainokset
  • Erään jo kaatuneen kauppaketjun ja erään jo kaatuneen pankin mainos sairaahkolla twistillä.


    1993

  • Introduction to Morbidity - the story of Klaus Bollock Vomit
  • Nyt jo edesmennyt Insane Rules-filmitiimi syntyy Mukana Kolivuoren ja Penttisen lisäksi Pasi Härkönen, Pekka Kerimaa ja Jukka Siltala. Herrat saavat kuvaamataidon opettajaltaan tehtäväksi kuvata lyhytelokuva, johon aiheen saa keksiä itse. Pitkällisten tuotantopalavereiden (oluen naukkailua ja yleisen pahennuksen herättämistä) jälkeen, juonirunko on valmis. Tarina kertoo tavallisesta suomalaisesta miehestä, jonka nimi nyt vaan sattuu olemaan Klaus Bollock Vomit, ja hänen raivokkaasta taistelustaan yhteiskunnan epärehellisyyttä ja kaksinaismoraalia vastaan.

    Tarinan päähenkilö K.B. Vomit (Siltala) luulee, että on odotettavissa aivan tavallinen työpäivä mielisairaalan apuhoitajana, vaikka aamu meneekin hieman perseelleen. Ennen työpaikalleen pääsyä K.B. Vomit nimittäin syö röökin filttereitä, oksentaa verta, astuu naulaiseen lankkuun ja polttaa pahasti kätensä. Viimein päästyään työpaikalleen, hän löytää toimistostaan saksalaisen Otto Von Sykkeyksen, joka on tohtoorismiehiä. K. B. Vomit on saanut kenkää ja vahtimestarit heittävät hänet pihalle. K. B. hakee monta pullollista lohtua Alkosta, mutta liukastuu nurin kotimatkallaan ja rikkoo kaikki viinapullonsa. Tämäkään vastoinkäyminen ei riitä, sillä liukastuessaan tajunnan menettäneeltä Vomitilta varastetaan lompakko. Tajutessaan olevansa työtön js rahaton, Klaus Bollock joutuu raivohullun psykoosin valtaa ja aloittaa väkivaltaisen koston kierteen yhteiskuntaa sekä kaikkia vastaantulijoita vastaan.

    Mummot, lenkkeilijät ja puliveivarit saavat elämänsä kyytiä. Ampumista, käden murtamista ja ennen kaikkea pampulla pieksämistä! Veri lentää kaaressa! Jipii! Kaikki pahoinpitelyt kuvattiin hyvinkin julkisilla paikoilla, joten elokuvaan on tallentunut myös usean hölmistyneen ohikulkijan ilmeet. Herrojen kuvaamataidon opettaja oli hyvin otettu näkemästään ja kannusti heitä tekemään elokuvalleen jatko-osan. Morbidityn muut katsojat vaativat suorastaan raivokkaasti jatkoa!


  • Morbidity 2 - the Taste of Insanity
  • Introduction to Morbidity sai niin hillittömän vastaanoton, että päätimme tehdä sille jatko-osan. Tuotantotiimiä miehittivät tarkalleen samat tyypit kuin ensimmäisessä Morbidityssä. Tämän megalomaanisen projektin kuvaus kesti koko kesän ja koko filmiporukka alkoi lopulta olemaan todella paskana työn hirvittävään määrään suhteen. Myös editointi vei aikansa, vaikka saimmekin käyttöön Oulun Yliopiston studiotilat. Lopullinen editti Morbidity kakkosesta valmistui vuoden -94 alussa. Tämä oli siis melkein kymmenen kuukauden jobi!

    Jutun juoni on (yksinkertaisuudessaan?) seuraava:

    Salaperäinen, kuolaongelmasta kärsivä Kemiran tohtori (Penttinen) on kehittänyt huippuvaarallisen hermostomyrkyn, joka pitää kuljettaa pois "Ettei setä juo sitä vahingossa." Arabiterroristit (Siltala, Härkönen, Penttinen) ryöstävät hermomyrkyn itselleen ja Kemiran salainen agentti Ich Jagte (Kolivuori) lähetetään hakemaan myrkky takaisin oikeille omistajilleen. Taste of Insanityyn on sisällytetty myös toinen tarina, jossa Morbidity ykkösen sankari Klaus Bollock Vomit (Siltala) vapautuu mielisairaalasta ja lähtee juhlistamaan uuden elämänsä alkua ystäviensä kanssa (Kerimaa, Penttinen, Siltala, Härkönen), menemällä kesämökille ryyppäämään. Ich Jagten, arabien ja mökkiläisten tiet kohtaavat hermomyrkkypullon tippuessa kesämökin läheiseen jokeen, josta sen löytää paikallinen maalaisjussi nimeltään Rainer. Nappomiehenä Rainer juo vihreän hermostomyrkyn ja muuttuu zombieksi. Zombie hyökkää mökkiläisten kimppuun verisin seurauksin. Seikkailu alkakoon! Pieksämistä, eläviä kuolleita, moottorisahausta, ampumista, vaatteiden repimistä, oksentamista ja kakkaa! Lisäksi tässä elokuvassa pahoinpidellään Spede!

    Elokuvassa on vain viisi näyttelijää, mutta hahmoja hillittömästi:

    Juha Penttinen:

    Kuolatohtori, arabiterroristi, lääkintävahtimestari, sadetakkimies, outo vammainen, opetuslapsi, mökkiläinen, Härski Hartikaista esittävä Pertti "Spede" Pasanen, vatruskamummo, haudasta noussut zombie

    Antti Kolivuori:

    Ich Jagte, hullu joka kuristetaan, hämähäkkimies, Jeesus, risuja keräävä mummo, Tohtori Otto Von Sykkeys, Funk Soul Brother, haudasta noussut zombie

    Pekka Kerimaa:

    kemiran autokuski, alaston lääkäri, opetuslapsi, mökkiläinen, Johtaja Uuno Turhapuroa esittävä Vesa-Matti Loiri, HD-jätkä, haudasta noussut zombie

    Jukka Siltala:

    arabiterroristi, Klaus Bollock Vomit, siköasennossa viihtyvä ullakontuulettaja, opetuslapsi, Rainer, mökkiläinen, Sörsselssöniä esittävä Simo Salminen, turpiinsa ottava Huttunen, velipojan vaimo, Leif

    Pasi Härkönen:

    arabiterroristi, mentaalihäirikkö jolla on potkulauta, koprofiili, opetuslapsi, mökkiläinen, velipoika

    Leffassa olisi ollut myös kohtaus, jossa esiintyvät JD ja Markus Marjomaa, mutta ikävän onnettomuuden takia kyseistä kohtausta ei koskaan saatu valmiiksi. Jos sinulla herää kiinnostus kyseisen tapaturman laatua kohtaan, niin voin mainita sen verran, että jos käytätte oikeaa lihaveistä omissa kuvauksissanne, niin olkaa varovaisia. Helvetin varovaisia.


    1994 - 1998

    Kameran hajoamisen, opiskelun ja muiden kiireiden takia näiden vuosien aikana ei pahemmin kuvailtu. Arkistosta löytyi kuitenkin yksi jo kauan sitten unohtunut pätkä.


  • Jai Korhonen
  • Jai Korhonen on oululainen palovammautunut mies, joka elää omaa mykkää, erakoitunutta elämäänsä Toppilan satama-altaan läheisyyteen kasaamassaan hökkelissä. Dokumentti projekti Yleisradiosta saapuu haastattelemaan häntä, mutta juuri Jain aukaistessa viimein suunsa, alienien emäalus kaappaa hänet mukaansa.


    1999

    Acid Cinema syntyy. Kolivuoren ja Penttisen lisäksi mukana editointijedi Jaakko Huovinen. Digitaalinen aikakausi kotivideoinnissa on alkanut! ääni on 16-bittistä stereota ja kuvan laatu on todella tarkkaa. 3D-animointia ja uusia efektejä!


  • Kyylät
  • Realistinen kuvaus pihapoliisin arkipäivästä, tyyliin "Cops". Toivo Rokka on tavallinen eläkeläinen, jonka oikeus ja velvollisuus on häätää kaikki asiattomat hiiviskelijät pois taloyhtiö Mesikämmenen alueelta. Sotilasmestari (evp) Rokka toimii myös katalyyttinä nyky-yhteiskunnan sosiaalista rappeutumista vastaan, puuttumalla pieninpäänkin epäkohtaan ainakin sanallisesti. Talonyhtiön sana on laki!


  • Thin Red Moron
  • Traileri Chuck Norrisin uudesta sotaelokuvasta. Vanha karvaturpa ryntäilee päättömästi pusikossa niin, että risut ja männynkävyt vaan lentelevät. Pätkän äänimaailmasta saamme kiittää alan gurua Jussi Vartiota. Chuck is the ultimate ninja turtle!


  • Vieraana Chuck Norris
  • Dokumentti Thin Red Moronin kuvauksista. Chuck Norris ei puhukaan täydellistä englantia? "Whatta fuck, Chuck?"


  • Hitman
  • "Siivousfirman" mainos.


  • Juhla Moka
  • Narkoosissa pörräävä sekakäyttäjäkin osaa arvostaa rauhallista kahvihetkeä. Ota yhteyttä lääkäriisi ennen nauttimista. Friikkimeininkiä!


  • Nälkä
  • Kroonikkovaippoihin vyötetty suuren kaliiberin herrasmies on myös tinkimätön kulinaristi. Tätä lyhyttä pätkää on yleisesti pidetty yhtenä uuden tuotantomme pelottavimmista henkilökuvista.


  • X-Arkisto
  • Kuolatohtori ja Sykkeys are back! He selvittävät SUPO:n agentteina mystistä obduktiota(?!). Pierua, verta ja väkivaltaa! Jeah!


  • Planet of the Bouncers
  • Tämä on pakko nähdä! Suomalainen kosmonautti haaksirikkoutuu vieraalle planeetalle, jota asuttavat degeneroituneet portsarit. Huimia ammattilaisen tekemiä 3D-avaruuskohtauksia! Kakkaa! Väkivaltaa! Spesiaaliefektejä! Upeita maisemia! Toripolliisi! Mitä muuta hyvältä elokuvalta voi toivoa?


  • Time Tunnel 6
  • Dokumenttimainen taltiointi vuoden 1999 Oulun Musiikkivideofestivaalien ohessa järjestetystä Time Tunnel 6 - tanssimusiikkitapahtumasta. Tapahtuman järjestäjät käyttävät nykyään tätä taltiointia omiin pr-tarkoituksiinsa. Tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin.


  • Legacy Of Satan
  • Pinhead tapaa Ohukaisen ja Paksukaisen. Tämä on aivan saatanan pimeä pätkä! Suosittelen kaikille! Kameraa ei käytetty lainkaan, ainoastaan editointivälineitä ja peeseetä...


    2000

  • Picture Browser
  • TV-shopmainen mainos käsittämättömän upeasta tietokoneohjelmasta. "Olen Karvosen Pentti, ja olen kuvaselainaddikti..."


  • Pumpeli Projekti
  • Eki Ja Ville, oululaiset opiskelijat katoavat synkkään metsään tehdessään dokumenttia Ruskonniityn pahamaineisesta Pumpelista. Keväällä sauvakävelijä löytää metsästä valmiiksi editoidun videonauhan, josta näemme Ekin ja Villen viimeiset hetket...


  • DJ Jonde
  • Jonde on kiertävä DJ, joka laskuttaa asiakkailtaan vain 50 markaa per rykäisy.


  • DJ Jonde 2
  • Jonde joutuu tapaamaan Vanhan Vihtahousun! Styx-virta ylitetään näyttävästi jäätelöautolla.


    2001

  • Juoppojen Sota
  • Mitä jos George Lucas olisi ollut kotoisin Oulun Puokkarilta ja ei olisi koskaan päässyt Hollywoodiin toteuttamaan näkemystään avaruusoopperasta nimeltään Tähtien Sota?


    2002

  • Kirjastolaulu
  • Erilainen eläkeläinen nautiskelee luonnosta, sekä muistelee nuoruutensa päiviä tässä kiistellyssä musiikkivideossa. Geriatrisen herrasmiehen ajatusmaailmaa hallitsevat mielikuvat kirjaston tuomasta intellektuaalisesta stimulaatiosta, sekä menetetyn ajan gastronomiset herkkuhetket. Lukeminen kannattaa aina.


  • Lahja
  • Japanilaiseen tyyliin avautuva jouluelokuva lähtee liikkeelle kohtauksesta, jossa silmälasipäinen ninja juo teetä hangessa. Mystinen hahmo juoksee raivokkaasti ninjan eteen paljastuen joulupukiksi, joka avaa ninjalle joululahjapaketin, jonka sisällä on pistooli. Joulupukki ampuu tilanteesta yllättynyttä ninjaa lähietäisyydeltä pistoolilla päähän.

    Seuraavaksi saamme seurata kun joulupukki ja Ku Klux Klaanin ylpeä jäsen istuvat iltaa. Joulupukki nuuskaa kokaiinia ja myy osan klaanilaiselle "Valkea Joulu"-biisin soidessa taustalla.

    Tantrisen elämyksen viimeistelee kolmas näytös, jossa joulupukki asettelee lahjoja koristelemansa joulukuusen alle lähiömetsässä ja jää vaanimaan lahjoja nuuskimaan tulevia tonttuja pumppuhaulikon kanssa.


    2003

  • Hämis
  • Suuren maailman versio Hämäristä ei ole mitään verrattuna tähän inspiroituneeseen pätkään Introduction to Mordbidity kakkosen kuvauksista.


  • Making of Picture Browser
  • Eikä siinä vielä kaikki! Nyt saatte myös ne pätkät jotka PB:stä jäivät vessan lattialle, sekä tämän hienon kuntopyörän.


  • Sosiaalishoppi
  • Olipas kerran harvinaisen tylsä koulupäivä Oktolla. Kahvipöytäkeskusteluiden aiheena oli sinä päivänä Kelan opintotuki ja yleensäkin kaikki tuet mitä Kelalta voi reipas opiskelija hakea.

    Mietittyämme tilannetta tupakit suussa hetkisen, pääsimme lopputulokseen jonka siivittämänä nousimme paikaltamme ja otimme silmät verestäen kiinni ideasta, jonka nyt haluamme arvoisien katsojien kanssa jakaa.


  • Uni
  • Darren A. kohtaa Acid C:n unenomaisen ahdistavassa yksiössä, jossa nimetön ja puhumaton päähenkilömme seikkailee jonkunlaisen valvetilan ja unen välimaastossa.

    Tähän elokuvaan ei ollut käsikirjoitusta. Oli vain idea silmiäpolttavan kirkkaasta huoneistosta, jonka asukas yrittää saada unta. Pienet äänet tuntuvat massiivisilta ja jopa päähenkilön hengitys ja sydämenlyönnit ahdistavat hänen untaan. Kuvaajina toimivat Jazu Huovinen ja Juha Penttinen. Leikkauksen teki Antti Kolivuori. Itseasiassa elokuva oli keskeneräisenä Antin koneella suunnilleen vuoden päivät ja emme oikein keksineet jutulle sopivaa loppua.

    Mitä Uni haluaa sanoa? Uni tahtoo kertoa arjen ahdistuksesta ja yksinäisyydessä kytevistä neurooseista, julkisten paikkojen pelosta, jota stressi aiheuttaa sekä pahuudesta, jota eristäytynyt henkilö paranoidisesti kuvittelee ympärilleen. Kaikki on uhkaa ja kaikki ovat päähenkilöämme vastaan. Hälytysajoneuvot, pihalla leikkivät lapset ja jopa luonnonvoimat tuntuvat olevan päähenkilömme vihollisia. Tämä on siis katsaus masentuneeseen mieleen, joka kehittää itselleen paranoiaa.


  • Ajankohtaista - Nuoret ja Moraali
  • Jo aikaa sitten mietimme missä muodossa Chuck palaisi näyttämölle. Alkuperäisessä tarinassa Chuck olisi ollut salilla treenaamassa ja tehnyt Rocky-tyyppisiä ratkaisuja elämässään. Mutta lopulta päädyimme tilanteeseen, joka tapahtuu vähän aikaa ensimmäisen Chuck-pätkän jälkeen. Ensimmäisessä osassa kameramiehenä kommentoinut John Durale on nyt johnwebstermäinen arvostettu suomalainen dokumentaristi, joka on kuuluisa ns. sosiaalipornahtavista aiheistaan. Tällä kertaa dokumentin pilaa Johnin vanha tuttu Chuck.

    Leffa on jälleen kerran tehty ilman käsikirjoitusta, mutta kohtaukset on sentään suunniteltu. Dialogi on täysin improvisoitua ja esimerkiksi Chuckin mainiot kommentit ovat aivan täysin herra Kolivuoren käsialaa.


    2004

  • Protocop
  • Acid Cineman magnum lootus, jonka teknistä puolta hiottiin toinenkin vartti. Elokuvan post-produktiossa kesti trendikkäästi kokonaiset kaksi vuotta, eli se valmistui ns. wrekkiaikataululla. Lopullista tuotetta odotettiin kuin kuuta nousevaksi, ja kyllähän se sieltä lopulta pullahtikin. Elokuva poiki näytöksiä isoilla kankailla, ja jopa Protocopin PR-esiintymisiä. Protocop oli ensimmäinen Acid Cineman DVD:llä julkaisema elokuva. Niin ja tosiaan, leffan juonella saattaa olla jotain tekemistä Robocop-elokuvien kanssa.


  • Lost
  • Tätä produktiota ei tiettävästi tehty 2004, tai koskaan, mutta kreivi Penttinen muistelee aiheesta seuraavaa: "Arkistojen kätköissä kauan mädäntynyt improvisaatio, joka on toteutettu Kaija Juurikkalan taikalamppumetodia hyväksikäyttäen."


    2006

  • Loppuhuipennus
  • Tämä eräänlainen kooste aiottiin Protocopin laajakangasnäytösten päätökseksi, mutta johtuen terveen järjen voitosta, näin ei koskaan tapahtunut. Tuote sisältää pätkäleitä jotka sijoittuvat ajalle ennen Acid Cinemaa, mutta me emme myönnä mitään. Eihän kukaan oikeasti noin tee, eihän?

    Takasin
    Logo Leffat Historia UKK Sälää Linkit Tohtori K. Happomeri Lue Vieraskirjaa Saameksi På Engelska Kirjoita Vieraskirjaan