Tohtori K. Syö Naksuja

Tutkimuskohde 1: Laatupaakarin Maissi Naksuja.

Nämä lukihäröisten omat naksut sattuivat Tohtoria silmään teeskentelemättömällä pakkauksellaan, joka on tänä kapitalismin voittokulun aikana harvinaista. Monien kalliimpien suolapalojen pakkausmateriaaliin sijoitetaan usein mikrosiruja, joiden avulla on mahdollista tarkkailla ihmisten ostotottumuksia. Tällaiseen läpinäkyvään lärpäkkeeseen sellaisia ei voi lisäillä. Täytyy kyllä mainita että ostotoimenpide meinasi jäädä tekemättä, kun huomasimme että tuotteen maskotti on ilmeisesti ammattikoulussa opiskeleva karhu joka on paskonut haalareihinsa tai käyttää kroonikkovaippoja.

Pussin tausta tarjosi kuitenkin pehmeää balsamia ravistetulle sielulle ja kertoi jotta: "Kaikille sopiva mainio naposteluvaihtoehto." Tohtorillehan tämä sopii, mutta tätä seurannutta tekstiä pitääkin käydä lävitse tiheämmällä kammalla.

"Laatupaakarin Maissinaksut (nyt yhteenkirjoitettuna) on valmistettu yksinomaan parhaasta maissista."

Oikein hyvä, mutta kuka on määritellyt ja valinnut tämän "parhaan" maissin? Kuka on tämä mies ja miksi hänen henkilöllisyytensä salataan meiltä? Mitkä ovat parhaan maissin kriteerit, miksi meiltä ei kysytty?

"Naksuissa on vain maissin luonnolliset sokerit ja rasvat, eikä niihin ole lisätty suolaa, maitojauhetta, eikä mitään muitakaan säilöntä tai lisäaineita."

Nyt ryhtyy arveluttamaan. Maissihan on omillaan melkoisen tylsää ja piirteetöntä tavaraa, mutta ehkäpä tässä on jokin juju vielä.

"Kauniin keltaiset Laatupaakarin Maissinaksut sopivat erinomaisesi kaikenikäisille - niin pienille lapsille kuin varttuneemmillekin herkuttelijoille."

Hetkinen, eiväthän nämä ole vaan jotain vammaisten naksuja? Sitä paitsi, näiden maissinaksujen väri ei ole "kauniin keltainen" vaan "kusinen styroksi".

"Maissinaksut ovat hyviä sellaisenaan, mutta vaihtelun vuoksi voit kokeilla naksujen kanssa myös erilaisia dippejä tai vaikkapa suklaakastiketta. Voit myös sakeuttaa lautasellisen kuumaa keittoa muutamalla naksulla."

Onko tämä naksua vai Niksi-Pirkka? Ja mitä helvettiä, suklaakastiketta? Tämähän on harhaoppisuutta ellei jopa perverssiä. Suklaakastike ja naksut ovat kuin valkoinen mies ja rap-musiikki, ne eivät yksinkertaisesti sovi yhteen. Tällainen kerettiläisyys alkaa huolestuttaa jo kokeneempaakin miestä.

"Löydä omalle linjallesi sopiva Maissinaksu-elämys!"

Tällainen kokonaisvaltainen relativismi on se mikä tuhosi Rooman valtakunnan. Lyijyllä juomavedessä oli osuutensa asiaan, mutta tässä vaiheessa en ole varma etteikö sitä löytyisi tästäkin pussista.

Tämä on tietenkin sangen myöhäinen vaihe huomata että pussin edustassahan todetaan isoilla kirjaimilla että tuote sisältää 0% suolaa ja 2% rasvaa. Nämähän ovat ruoka-aineita jotka pitävät raavaan miehen tiellä! Ilman suolaa ja rasvaa saatamme sairastua vangiinaan ja muuttua isoiksi tuheroiksi. No, kun Tohtori nyt kuitenkin osti nämä naksut, niitä pitää kokeilla. Ravintoainevajauksia voidaan myöhemmin hoitaa syömällä voita lusikalla paketista.

Ensivaikutelma maissikikkareesta on epäilyttävä. Väri on kelmeä, ja muoto näyttää siltä mitä keväisesti vetäytyvät lumet paljastavat altaan. Millaisesta aukosta onkaan tämä maissimassa puristettu? Haju on onneksi neutraali, erittäin neutraali, joten pakoittaudun ohitse vulgäärin muodon ja pukkaan kikkareen suuhuni.

Maku on pahvinen, ja kenties aavistuksen styroksinen. Naksu liimaantuu kitalaen ja kielen väliin, aiheuttaen mielipahaa. Jotenkin mieleen tulevat keisarilliset ratsutallit, kyllä, sahanpuru ja hevosten kuivat jätökset, niistähän tässä on kysymys! Varsinaista makua silti saa hakea, se taitaa tullakin enimmäkseen sormistani irronneesta rasvasta. Maistan lateksihansikkaiden kliinisen aromin ja minua harmittaa. Jos haluaisin maistella sormiani nuolisin hiukkaskiihdyttimen kaukosäädintä.

Pureskellessa naksu hajoaa alkutekijöihinsä miltei itsestään, häviten kuivina paakkuina alas nielusta, jättäen suuhun jauhoisen tunnelman. Tätä siis tarkoitettiin tuotteen soveltuvuudella sekä vaareille että vaaveille. Tässä ei ole hampaille minkäänlaista työmaata, ei leukaperille haastetta. Olen onneton koska naksu on jättänyt minut täysin vailla tyydytystä. Siispä tumppaan seuraavan kikkareen tukevasti purkkiin seuraksi ostettua Banderos salsaa.

Visuaalinen vaikutelma muistuttaa ammoisista ajoista asti harjoitettua juutalaista perinnettä, mutta ei olennaisesti lisää Tohtorin onnellisuutta. Siispä kippura tuulensuojaan ilmoja pilaamasta. Pelkkä katsominen aiheuttaa kirvelyä sepaluksen alueella.

Huhhyhhyi…tämä ei ole hyvä. Halpa salsa peittää veitikan mutta sen karkea ja rahvaanomainen maku ei ole omiansa ylentämään mieltä. Nyt huomaan että maissinaksuissa on sittenkin makua, tai kenties se on anti-makua. Joka tapauksessa se nousee pintaan kuin hukkunut anoppi, puskien lävitse salsan katkeran aromin, ja niellen sen kitaansa tyystin. Jään jälleen ihmettelemään jauhoinen tunkka kielelläni ja kirvely kurkussani, mitä tapahtui?

Nämä naksut eivät Tohtoria vakuuta yhtään mistään. Laatua vielä, paskaa sanomme me. Näitä kyllä voisi ostaa jos on todella ikäviä vieraita tulossa, ja tarjoilla ihan sellaisenaan, tai sitten siinä suklaasoossissa, mutta sekin pitäisi olla diabetessuklaata. Sorsille näitä voisi myös koittaa syöttää, koska minä en pidä sorsista, niin ja lapsille.

Yksi tähti, kointähti.

Tutkimuskohde 2: Pringles Dippers.

Hiiten kommarinaksut, kyllä kapitalisti osaa tehdä luksustuotteita paremmin. Mikä olisikaan tästä parempi osoitus kuin Pringles-sipsit, joiden kliininen, identtinen muoto saavutetaan valamalla ne kaikki potaattimassasta vastaamaan herra Bertram Pringlesin muumioidun kielen muotoa. Bertram oli sekä kovan luokan kulinaristi, että kuuluisa orjaparoni, joka teki Afrikan mustan väen selkänahasta itselleen imperiumin. Tummien miesten jujutaika kuitenkin ajoi hänet pois raiteiltaan, ja välttääkseen laajempia kostotoimia, hän leikkasi kielensä irti ja säilöi sen takanreunalle. Perunoista tuli hänelle myöhempinä vuosina pakkomielle, eikä hän suostunut syömään mitään muuta. Bertramin valtava omaisuus katosi hänen mukanaan, mutta nyt, vuosisatoja myöhemmin, Pringlesin perunalastut ovat valloittamassa maailmaa. Yhteensattumaa? Me emme usko yhteensattumiin.

Nyt, ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa, on kuitenkin tehty odottamaton muutos, ja lastut on veistetty uusiksi fasiliteeraamaan dippailua, joka on alun perin Sveitsissä kehitetty paremman väen harrastus. Onko kalibroimiseen vaadittu muumioitunut kieli kadonnut, vai onko vyöryvän bisnesjättiläisen ohjaksissa uusi mies?

Odotukset ovat korkealla kun Tohtori avaa putkelon. Banderollisalsat odottavat ankaraa dippausta hyvityksenä maissinaksulla tehdystä fallisesta agressiosta, ja sitä ne myös saavat…mutta mitäs helvettiä…

Pringles Dippersien uusi muoto on, epäilyttävä, peloittava suorastaan. Mielleyhtymät naisten ja lasten erityishygieniaan vilahtelevat päässä. Ovathan ne imukykyisiä, mutta, ei, kyllä tämä nyt on väärin. Katsokaa ihmiset nyt itsekin.

Näilläkö Tohtorin, miehekkään miehen, pitäisi kaapia partaansa Meksikon hurjista lainsuojattomista muistuttavaa salsatuotetta, punaista ja vihreää? Nyt on kyllä kiperä paikka, mutta eihän tässä kehtaa lusikallakaan salsoja ahmia. Siispä työhön.

Raks sanoo Dippers, ja Tohtorin valtaa vihansekainen melankolia. Kuinka yksi pieni lastu voikin saada aikaan mielentilan johon yleensä tarvitaan tusina tuoppia keskikaljaa ja Karita Tapolan koko levy. Eihän näin voi käydä. Ensin paakkarin paskanaksut ja nyt tämä?

No, suru pois silmästä ja uutta putkeen. Näin, Dippersien kanssa pitää ronskin miehen muistaa neitimäinen herkkyys, joka kyllä laskee mielestäni tunnelmaa. Kun on tottunut kunnollisella nacholla lapioimaan tulista tahnaa luukkunsa, tällaiset höpölastut eivät anna lainkaan oikeanlaista kosketusta asiaan. Herkkäsormisuus sopii leikkaussaliin, ja sinnekin vain joskus.

Mmm, alkuvaikeuksien jälkeenhän tämä menee kuitenkin ihan hyvin. On silti kovin kummallista nautiskella salsoista potaattisipsien kanssa, koska sitähän nämä pohjimmiltaan silti ovat. Kyllä tässä nyt pitäisi olla maissilastuja, oikeasti. Sen sijaan minulla on maissikikkareita ja potaattilastuja. Ihmeellistä sirkusta. Olisi saanut Pommerin sota jäädä käymättä.

Pringles Dippersit ovat omituinen hybridi. Niillä olisi tarkoitus nostella salsaa partaan, mutta salsaanhan tarvitaan maissilastuja. Lisäksi Dippersien muodosta tulee todella pahoja mielleyhtymiä, ja ne tuppaavat hajoamaan kun Tohtori oikein kunnolla kaivertaa mähnää purkista suuhunsa. Sipseinähän nämä menisivät, elleivät olisi kovin kalliita ja vampun muotoisia. Tällaisenhan voi vetää henkeensä jolloin se imee sielun viimeiseen pisaraan asti.

Kaksi tähteä, koska eivät olleet maissia eivätkä miehekkäitä.

Jälkihuomioita: Vaikka Tohtori huolehtiikin oraalihygieniastaan lähes uskonnollisesti, maistui aamulla suussa kirpeä paska, kiitos naksujen ja bandiittisalsan. Ei Tohtori kyllä osta enää koskaan kyseistä sössöä, siitä hurahti vatsakin kuralle ja kyllä harmitti heti aamusta käydä röpeltämään.